Hae sivustolta

Aloita kirjoittamalla vähintään 3 merkkiä

    Valokuitu on yhtä tärkeää kuin sähkö ja vesi

    Rantasalmen kunta teki vuonna 2015 päätöksen, josta yritykset, kuntalaiset ja vapaa-ajan asukkaat kiittävät vuosikymmeniä.

    Periaatteessa päätöksenteko on helppoa. Kuntapäättäjien ei tarvitse vastata kuin yhteen kysymykseen: haluaako kunta olla kiinni maailmanmenossa myös tulevaisuudessa?

    Vuonna 2015 Rantasalmen kunnanvaltuusto vastasi kysymykseen myöntävästi. Se päätti käynnistää kyläverkkohankkeen, jossa rakennettiin yhdeksän kilometriä valokuituverkkoa Rantasalmen keskustaajamaan. Ratkaisu on vaikuttanut merkittävästi koko kunnan tulevaisuuteen.

    - Toimivat tietoliikenneyhteydet ovat nykyään yhtä tärkeä elementti kuin sähkö ja vesi. On nykymaailmassa pysymisen edellytys, että tietoliikenneyhteydet ovat kunnossa, Rantasalmen kehittämispäällikkö Johanna Keränen sanoo.

    Ennen 2010-luvun puoliväliä valokuitua ei vielä ollut saatavilla Rantasalmen asukkaille ja yrityksille – alueella olevista valokuitukaapeleista ei ollut vielä kattamaan koko kunnan tietoliikennetarpeita. Kuten moni muukin Suomen kunta, Rantasalmi sijaitsee kaukana kasvukeskuksista ja sen väestö on pieni. Sellaisille alueille valokuituverkko ei rakennu markkinaehtoisesti, vaan kunnan oma aktiivisuus on tärkeää.

    Rantasalmen kunta päätti hakea verkon rakentamiseen hanketukea ELY-keskukselta. Tuen hakeminen kannattaa kaikille osapuolille, sillä se laskee valokuituverkkoon liittymisen hintaa.
    Vaikka valokuituverkko rakennettaisiin julkisena hankkeena, kiinnostuneita yksityisiä asukkaita ja yrityksiä tarvitaan silti.

    - Meillä valokuituverkkoon halusi heti liittyä noin 170 taloyhtiötä ja pienkiinteistöä eli noin 650 huoneistoa. Se on tämän kokoiselle kuntataajamalle hyvä määrä. Myöhemmin liittyjiä on tullut lisää, sillä valokuituyhteys on nyt pientalokaduilla valmiina, Keränen kertoo.

    Kaikkiaan Rantasalmen kyläverkko maksoi 600 000 euroa, josta Rantasalmen kunnan osuus oli 126 000 euroa ja operaattoriksi kilpailutuksen perusteella valitun savonlinnalaisen BLC Telecomin 180 000 euroa. Loput kustannukset kattoi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman myöntämä vajaan 300 000 euron tuki.

    Paikallinen operaattori BLC Telecom rakensi Rantasalmen verkon avaimet käteen -periaatteella ja huolehti myös liittymien myynnistä asiakkaille. Keränen iloitsee siitä, miten paljon parempaa arkea ja uusia mahdollisuuksia valokuituverkko on antanut kunnan keskustaajaman yrityksille ja vakituisille
    asukkaille. Olennaista on ollut palvella paremmin myös kunnan tulevaisuudelle tärkeitä vapaa-ajan asukkaita.

    - Koska olemme kesäasutuspaikkakunta, mobiiliverkko kuormittuu merkittävästi enemmän kesäisin ja se on saanut yhteydet pätkimään, Keränen kuvailee.

    Rantasalmi hyötyy edelleen vuosia sitten tekemästään päätöksestä – kyläverkkohankkeen mahdollistama kuntataajaman valokuituverkko laajenee uusille asuinalueille BLC Telecomin kanssa toteutettavin jatkohankkein.

    lähde: Kuituonnea-asiakastarinat, Finnet-liitto ry

    Aiheet: