Hae sivustolta

Aloita kirjoittamalla vähintään 3 merkkiä

    Miksi lukkoseppä kantaa iPadia mukanaan?

    Nuorena olin vakuuttunut, ettei ole mitään, mitä MacGyver ei saisi aikaiseksi linkkuveitsellä. Linkkuveitsi oli avain kaikkeen, joskus ihan kirjaimellisestikin. Linkkuveitsi ei ole tuntematon työkalu lukkosepällekään, mutta sen rinnalle on tullut toinen, lähes yhtä hyödyllinen väline.

     

    Vanhoina ja varsin erilaisina aikoina lukkoseppä matkusti usein kohteeseen tietämättä juurikaan, mitä odottaa. Lukkosepän ammattikenttä on valtavan laaja ja vastaan tulee usein lukkoja ja tilanteita, joita ei ole koskaan aiemmin nähnyt. Olipa vasta-alkaja tai konkari, välillä ei auttanut muu kuin tarttua puhelimeen ja soittaa toiselle asentajalle.

     

     "Tilanne on tänään toinen, kun otimme kenttätyöntekijöillemme käyttöön iPadit. Nyt lukkosepillä kulkee valtava tietovarasto mukanaan."

     

    Tilanne on tänään toinen, kun otimme kenttätyöntekijöillemme käyttöön iPadit. Nyt lukkosepillä kulkee valtava tietovarasto mukanaan. Asentaja voi tarkistaa tietokannasta, mitä kohteessa on tehty aikaisemmin, mitä osia on viety ja mikä siellä luultavasti on vastassa. Ja tiukan paikan tullen voi saada kollegoilta neuvoa kuvien ja videoiden avulla, mikä on paljon täsmällisempää, kuin kuvaileminen.

     


    "iPadista löytyvien ennakkotietojen avulla asentajalla on erikoisemmissakin tilanteissa oikeat osat ja välineet mukanaan ja työ saadaan tehdyksi kertakäynnillä."

     

    Hankala työkalu on hyödytön

     

    Lukkosepän ala on hektinen, eikä paikan päällä ole aikaa tuhlattavaksi. Kun asiakkaan asunnon tai liiketilan lukko hajoaa, on kova stressi saada se kerralla kuntoon. iPadista löytyvien ennakkotietojen avulla asentajalla on erikoisemmissakin tilanteissa oikeat osat ja välineet mukanaan ja työ saadaan tehdyksi kertakäynnillä.

     

    Mitä paremmat työvälineet lukkosepällä on käytössään, sitä paremmin hän saa keskittyä tekemiseen, asiantuntemukseen sekä asiakaspalveluun. Jos asentaja joutuu taistelemaan työkalujensa kanssa, siitä ei synny asiakkaalle asiantunteva ja turvallinen olo, eikä se ole mukavaa työntekijällekään. iPadin käyttö on yhtä yksinkertaista kuin linkkuveitsen, mikä näkyy positiivisena suuntana niin asiakas- kuin henkilöstötyytyväisyydessä.

     

    Turvan ja Taidon yhteistyötä

     

    Helppokäyttöisyyttä ja työskentelyn sujuvuutta edesauttaa konsernimme toinen yritys, BLC Taito. Taito toimittaa laitteet meille valmiiksi asennettuina. Lukkosepän ei tarvitse kuin kirjautua sisään omilla tunnuksillaan ja laitteessa on kaikki valmiina ensimmäiseen työkeikkaan. Taito hoitaa puolestamme kaikki käyttäjähallintaan liittyvät toimet, loppukäyttäjätuen, laitteiden päivitykset sekä etähallinnan.

     

    "Laitteiden on oltava kaikin puolin tietoturvallisia, mikä oli yksi syy, miksi laitepilotoinnin jälkeen päädyimme juuri iPadeihin."

     

    Etähallinta on erityisen tärkeää siksi, että lukkoseppien iPadeissa on paljon tietoa asiakkaista ja projekteista. Jos laite hukkuu tai varastetaan, Taito pääsee paikantamaan ja tyhjentämään laitteet etänä. Laitteiden on oltava kaikin puolin tietoturvallisia, mikä oli yksi syy, miksi laitepilotoinnin jälkeen päädyimme juuri iPadeihin.

     

    Kun iPad on laitteena vaivaton ja yhteistyö Taidon kanssa sujuvaa, homma toimii niin, että sitä ei edes huomaa.

     

    Mitä muuta hyötyä iPadista on seurannut lukkosepän arjessa ja BLC Turvan toiminnassa?

    Katso video: 


     New Call-to-action

     

     Lue lisää Applen laitteista - Apple yrityskäytössä:

    Apple yrityskäytössä

     

    Aiheet: